Hyppää sisältöön

Nälkämaan Jussille morsian

Nälkämaan Jussille morsian on tutulta tv-sarjalta muotonsa lainaava rosoinen tragikomedia, jossa ei ole hienostelijoita, feikkejä tai outoja. On vain tavallisia ihmisiä etsimässä rakkautta.

Tapaamme muun muassa sitkeän Kanervan, joka on aina ajatellut pärjäävänsä omillaan, mutta lähtenyt lapsuusystävänsä Hermannin painostamana mukaan suosittuun rakkausrealityyn.

Hermanni taas pitää Luotikujalla Maatila-nimistä pubia ja haaveilee leveäharteisesta naisesta, johon voisi tuulisella säällä nojata. Kaikkia jusseja yhdistää rohkeus astua tv-kameroiden eteen etsimään jotakuta erityistä.

Vieläkö rakkauskirjeet tepsivät? Kuka uskaltaa muuttaa etelästä Kainuuseen? Entä mitä salaisuuksia se Kainuun korpi tulijalle kuiskii?

Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Mattila
Lavastus Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu Tiina Siltala
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Musiikin sovitus Valtteri Pääkkönen

Näyttämöllä Perttu Hallikainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola/Inkeri Raittila ja Jose Viitala

”Ennakkoinfossa ohjaaja ja käsikirjoittaja Mattila kertoi haluavansa tuoda lavalle version Leevi and the Leavingsin biisien vinksahtaneesta maailmasta, ja siinä hän ehdottomasti onnistuu. Kaiken kohelluksen ja ränttätänttähuumorin alla piilee koko ajan todellisuus, jota kukaan ei pääse pakoon.
– – –
Kun näitä Nälkämaan Jussien asioita ja ongelmia aletaan ruotia, on tietysti vaarana, että teksti ja tekeminen kääntyvät pilkan puolelle. Tässäkin esityksessä on lukuisia kohtia, jotka jossakin muualla Suomessa ja jonkun muun tekeminä olisivat voineet lipsahtaa ivailuksi, mutta Mattila pitää sen verran tiukasti kainuulais-Jussiensa puolta, ettei moista mokaa tapahdu.”
Riippumaton tuumailija Seppo Turunen 11.11.2023
Lue blogi kokonaisuudessaan 

”Teosidean lainaaminen suositulta Maajussille morsian -tv-ohjelmalta ei tarkoita, että kunnianhimoisesta tekemisestä tarvitsisi tinkiä.
Maakunnan perusvireen tavoittava näytelmä on hallittu kokonaisuus, jonka komediallisuuden keskeltä erottuu ihmisen perustarve tulla rakastetuksi.”
★★★★
Kainuun Sanomat, Katja Mabrouk 30.11.2023

Lue kritiikki kokonaisuudessaan

”Jos yhtään on mietityttänyt rakkaus koskaan niin sitten kannatta tulla ja jos kaipaa pimeneviin iltoihin rakkautta ja naurua ja viihtymistä niin nyt olis kerrankin sellaista tarjolla.”
Kuuntele ohjaaja Laura Mattilan haastattelu Suplasta