Hyppää sisältöön

Minun näköiseni dinosaurus

Sateenkaarenvärinen nukketeatteriesitys dinosaurusmaailmassa, joka on vähän erilainen kuin museoissa tai kirjoissa, mutta silti säihkyvä ja totta!

Esityksessä tutustutaan Kuusauruspoikaan, joka on yhtä pehmeä kuin äiti, Vaeltajasaurukseen, joka haluaa olla kuin isä, sekä muihin sauruksiin, joilla on tilaa kasvaa juuri sellaisiksi dinoiksi kuin haluavat. Dinotarinoihin yleisön johdattavat tohisevat ihmiset nimeltään Varma ja Muuse, jotka haluavat rakentaa hienoimman dinosaurusdioraaman jota on kuunaan nähty.

Minun näköiseni dinosaurus rakentaa näyttämölle hellän, villin ja humoristisen maailman. Siellä yleisö saa kuvitella yhdessä Varman ja Muusen kanssa uusia ja ikiaikaisia tapoja tukea toinen toistaan ja tulla nähdyksi niin kuin toivoisi.

Esitys sopii kaikille yli kuusivuotiaille dinosauruksille.

Käsikirjoitus ja ohjaus Louna-Tuuli Luukka
Dramaturginen apu Arni Rajamäki
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
Esitykseen sävelletyt kappaleet Tuuli Jartti

Näyttämöllä Sirpa Järvenpää ja Karoliina Niskanen

Vajaan tunnin mittaisen näytelmän toisiaan täydentävät henkilöhahmot ovat kuin mittatilaustyö Sirpa Järvenpäälle ja Karoliina Niskaselle, jotka näyttelevät ilmiömäisen hyvin yhteen.
– – –
Onnistuneena esitystä voi pitää myös siinä mielessä, että se antaa ajattelemisen aihetta myös aikuiselle.

Erilaisuuden ymmärtämisen lisäksi se saa puntaroimaan omaa vanhemmuutta – sitä, miten hyvin itse osaa antaa lapselle tilaa varttua omannäköisekseen ihmiseksi.
★★★★★
Kainuun Sanomat, Katja Mabrouk 28.2.2024 
Lue arvio kokonaisuudessaan

Parhaimmillaan kaksikon meno on kerrassaan hulvatonta. Minuun iski riehakkaimmin Marjattasauruksen ja bambisauruskaksikon iloittelu, jonka Niskanen toi katsomoon asti. Samoin kuusaurusperheen yhteishalit olivat ratkiriemukkaita, ja se, että perheen isä rakentui kahdesta kauhasta ja äiti kastelukannusta, oli kerrassaan kekseliästä.
Riippumaton tuumailija Seppo Turunen 20.1.2024
Lue blogi kokonaisuudessaan