Hyppää sisältöön

Making of Lea

Hulvaton farssikomedia suomalaisen teatterin alkulähteiltä

Making of Lea on hulvaton farssikomedia siitä, kun ensimmäistä suomenkielistä näytelmää tekemään ruvettiin. Esityksen valmistumista vaikeuttaa teatteriseurueen täydellinen rahattomuus, kirjailija Aleksis Kiven yhä paheneva viinanhimo, kriitikoiden pyhä viha ja se, ettei pääosan esittäjä osaa lainkaan suomea – eikä juuri kukaan muukaan!

Kun liemeen lisätään käsittämättömät roolivaihdokset, valelääkäri, meedio, kuorolaulua ja kumipalmuja, on soppa valmis.

Finlandia-palkitun Juha Hurmeen näytelmässä ollaan suomalaisen teatterin alkulähteillä.

Kirjoittanut Juha Hurme
Ohjaus Perttu Hallikainen
Skenografia Annukka Mäntynen (vier.)
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Videosuunnittelu Topi Lindh
Musiikin harjoituttaminen Eeva Hartemaa (vier.)
Kampaukset ja maskeeraus Riikka Hakamäki
Tarpeisto Ralina Matikainen

Näyttämöllä Tarja Heinula, Antti HovilainenJukka PeltolaMika SilvennoinenTom SalminenHeidi Syrjäkari

Suomalaisuuden puolella, ei ketään vastaan

”Kajaanin kaupunginteatterin tulkinta Finlandialla palkitun Juha Hurmeen näytelmästä Making of Lea on yhtä aikaa sekä hulvattoman hauska että tekijänsä ja katsojansa haastava tieto- ja tunnepaketti, joka vie mukaansa niin, että vielä seuraavana ja varmasti sitäkin seuraavana päivänä huomaa tirskahtelevansa ääneen kaiken sen kekseliään vuoksi, mitä on tullut nähneeksi.”

Riippumaton tuumailija, Seppo Turunen 2.12.2022
Lue blogi kokonaisuudessaan 

Vuoteen 1869 ja ensimmäisen suomenkielisen näytelmän valmistumiseen vievän farssikomedian posketon huumori jaksaa naurattaa, vaikkei katsoja olisi teatterin ammattilainen eikä 150 vuoden takaiseen kulttuurihistoriaan olisi minkäänlaista tarttumapintaa. 

★★★★
Kainuun Sanomat, Katja Mabrouk 8.12.2022
Lue arvio kokonaisuudessaan 

Vallan onnistuivat näyttelijät työssään purkamaan, tyhjentämään, koostamaan eteemme Hurmeen pään sisäiset liikkeet, nuo tuhannet ajatusituset, jotka alkutilassaan vellovat järjestäytymättömänä massana tullakseen jotenkuten jossain vaiheessa jalostettuina ilmoille. 

Hikatusta – hikkaj 19.2.2023
Lue blogi kokonaisuudessaan