Hyppää sisältöön

Fucking Åmål

Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.

Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?

Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.

Käsikirjoitus Lukas Moodysson
Sovitus Asta Honkamaa
Ohjaus Kiia Laine
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
Videosuunnittelu Topi Lindh

Näyttämöllä
Milla Kuikka 
Satu Turunen 
Vera Veiskola 
Jose Viitala 
Hellin Karoliina Saastamoinen (Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia)
Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma)

Alueteatterin kiertueohjelmistossa

Yhteistyössä Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelma Näty ja Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia.

Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy

Kiertue-esityksiä nähdään Kainuussa ja Pohjois-Pohjamaalla

Toteutuneet kiertue-esitykset
to 19.9.2024 Siikalatva, Koulutuskeskus JEDU Piippola
to 12.9.2024 Sotkamo, tilausesitys

Kunkin kunnan toimija vastaa esityksen lipunmyynnistä ja käytännön järjestelyistä, lisätietoa löytyy toimijoiden verkkosivuilta.

Kun kuulin, että Kiia Laine on tarttunut yhteen 1990-luvun elokuvasuosikkiini, hirvistyin. Miten kukaan voi saavuttaa sitä, minkä ruotsalainen Lukas Moodysson ensimmäisellä elokuvallaan nuorten näyttelijöidensä kanssa saavutti? Miten aikuiset näyttelijät onnistuisivat eläytymään teinien elämään?
– – –
Turhaanpa hirvistyin. Laineen ja elokuvan teatterille sovittaneen Asta Honkamaan tunnin ja kymmenen minuutin versio on kerrassaan upea ja Milla Kuikka ja Vera Veiskola mitä uskottavimpia nuoria.
Riippumaton tuumailija Seppo Turunen 7.9.2024
Lue blogi kokonaisuudessaan

Roolisuoritukset ovat loistavia. Näyttelijät suorastaan elävät teinirooleja. Agnesin roolissa Vera Veiskola ja Elinin roolissa Milla Kuikka luovat herkkää ja uskottavaa dynamiikkaa kahden nuoren välille. Myös Jose Viitala tuo aidosti ja koskettavasti erilaiset tunteet esille Johanin roolissa.

Kajaanin Sissilinnan näyttämö on oivallinen esityspaikka intiimille tarinalle. Lavan ja näyttelijöiden läheisyys luo katsojille tunteen, että he ovat osa nuorten maailmaa, ja tämä syventää esityksen vaikuttavuutta. Musiikki tukee teoksen tunnelmaa ja tuo 1990-luvun ilmapiirin elävästi näyttämölle.
Riitta Ylilehto, Kulttuurimedia Kuiske 18.9.2024
Lue artikkeli

Esityksen tempo on rivakka ja kiihtyy kohtausten nopean vaihtuvuuden takia välillä jopa hurjaksi. Meno sopii pääosin tarinaan, jossa myös nuorten mielialat vaihtuvat tiuhaan hormonikuohujen ja päihdekokeilujen keskellä.

Vauhdin mahdollistaa skenografi Annukka Mäntysen nerokas lavastus, joka yhdistää toisiaan kohti kurkottavien ujon Agnesin (Vera Veiskola) ja koulun suosituimman bilettäjän Elinin (Milla Kuikka) kotiolot kouluympäristöön ja Åmålin muuhun miljööhön.

Kaikki tapahtuu pienessä tilassa ja tiukan paikan tullen videon välityksellä, mutta niin välituntikellolla kuin Henri Pyyn valosuunnittelullakin varmistetaan se, että katsoja matkaa esityksessä mukana ilman kyydistä putoamisen vaaraa.
★★★★
Katja Mabrouk, Kainuun Sanomat 18.9.2024
Lue arvio

Fucking Åmålin käsiohjelma onkin nyt verkossa!
Lue käsiohjelma, heittäydy fiilikseen: tutustu tekijöihin, tsekkaa luokkakuva sekä Elinin ja Agnesin ysäriä henkivä soittolista.

Lue käsiohjelma tästä (pdf)