Hyppää sisältöön
Teatterimuseon kiertävä näyttely Tarpeisto pääroolissa 2

Teatterimuseon Tarpeisto pääroolissa -kiertonäyttely Kajaanin kaupunginteatterin Seminaarin näyttämön aulassa marraskuun ajan

Se voi olla minkä kokoinen tahansa, mistä materiaalista ja missä olomuodossa hyvänsä. Se voi olla pieni kuin nuppineula tai suuri kuin dinosaurus. Se voi olla luonnosta löydetty kivi tai ihmisen valmistama esine. Näyttämöllä esineestä tulee tarpeistoa, jolla on rooli.

Esittävien taiteiden ystävät tuntevat lavastajan, pukusuunnittelijan ja valosuunnittelijan työtä, mutta kuinka moni osaa kertoa, mitä tarpeistosuunnittelu on? Näyttämöltä puuttuisi jotakin olennaista, jos Hamlet jäisi ilman pääkalloa tai Lumikki ilman omenaa.

Tarpeisto pääroolissa -näyttely vastaa tarpeeseen esitellä tarpeiston roolia näyttämötaiteen välttämättömänä ja tärkeänä elementtinä.

Teatterimuseon kiertonäyttely nähdään Kajaanin kaupunginteatterin Seminaarin näyttämön aulassa marraskuun ajan. Näyttelyyn voi tutustua tuntia ennen Viri-viri tik tak -esityksiä. Esitykset alkavat pe 5.11. klo 18, la 13.11. klo 13, la 20.11. klo 13 ja la 27.11. klo 13.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttely on avoinna muina aikoina tilauksesta, aikaa voi tiedustella teatterin markkinoinnista.

Teatterimuseossa Helsingissä sijaitsevaa päänäyttelyä varten on koottu videoita ja äänitallenteita, joissa tarpeistoammattilaiset kertovat työstään, tarpeiston merkityksestä ja valmistamisesta. Tarinoita voi kuunnella kotoa käsin sivuilta https://tarinasoitin.fi/tarinoitatarpeistosta

Aihealueet