Hyppää sisältöön
Kuvassa näyttelijät Janne Kinnunen ja Vera Veiskola
Kuva Ia Samoil

Voi leipä! saa kantaesityksensä 17. syyskuuta

Voi leipä! – balladi leivän syrjästä 

Voi leipä! – balladi leivän syrjästä on uunituore kantaesitys, joka kertoo lämpimiä ja rapsakoita tarinoita ihmisen ja viljan ikiaikaisesta liitosta. Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotanto on juurevaa musiikkiteatteria, jossa soivat rinta rinnan niin saksofoni kuin leipälapio.

”Voi leipä! kutsuu kaikenikäiset katsojat teatteriin vanhan ajan iltamaperinteen hengessä!”, kertoo esityksen ohjaaja Anni Mikkelsson. ”Esitystä varten on haastateltu leivän syöjiä ympäri Kainuuta ja koko Suomea, sekä luettu maineikasta Kainuun leipä -kirjaa.”

Voi leipä! -esityksen juurena ovat kainuulaisen monitaiturimuusikko Jari Rättyän säveltämät kappaleet. Esityksessä kuullaan muun muassa arkkiveisu kajaanilaisen leipomon palosta, rillumarei muinaisen faaraon herkkuleivästä sekä nähdään vauhdikas revyy-numero huonosti käyttäytyvästä leipäjuuresta. Rättyä nähdään myös itse näyttämöllä yhdessä neljän muun soittavan ja laulavan esiintyjän kanssa.

”Voi leipä! käsittelee leivän historiaa niin Kainuussa kuin maailmallakin, mutta tarttuu myös ajankohtaisiin aiheisiin. Elämme monenlaisten kriisien keskellä, mutta sitä tärkeämpää on kokoontua yhteisen pöydän ääreen. Voi leipä! naurattaa, laulattaa ja viihdyttää, mutta uskon, että myös koskettaa.”, Mikkelsson sanoo.

Esityksestä on mahdollisuus poistua myös leipä kainalossa, sillä Leipomo Pekka Heikkinen toimittaa puu-uunileivät ja muut herkut esitykseen veloituksetta. Lisätietoa teatterin kotisivuilta.

teksti Anni Mikkelsson, Jari Rättyä ja työryhmä
ohjaus ja dramaturgia Anni Mikkelsson 
musiikki Jari Rättyä
lavastus ja puvut Markku Hernetkoski 
valosuunnittelu Henri Pyy 
äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
kampaukset ja maskeeraus Riikka Hakamäki

näyttämöllä näyttelevät ja musisoivat Juho HannikainenSaara KarjalainenJanne KinnunenJari Rättyä ja Vera Veiskola

Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotantoa ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Niilo Helanderin säätiö.

Alueteatterin kiertueohjelmistossa

Kantaesitys 17.9.2022 Seminaarin näyttämöllä
8.10. alkaen esitykset siirtyvät peruskorjatun Sissilinnan näyttämölle

Kesto 1 t 10 min, ei väliaikaa
Esityksessä käsitellään ohrajauhoja.

Liput
Peruslippu 28 €
Eläkeläinen 18 €
Opiskelija, työtön, varusmies 13 €
Lapsi 10 €
Ryhmälippu (väh. 15 katsojaa) 26 €

Aihealueet