Hyppää sisältöön
Lavastaja Markku Hernetkoski

Kajaanin kaupunginteatterin lavastaja Markku Hernetkoskelle Lavastus-säde -palkinto

Esittävä taide elää poikkeusajoista ja koronavuosista huolimatta, ja ala on jakanut ansioituneille tekijöilleen ja yhteisöille palkinnot myös vuonna 2021. Yhteensä erilaisia tunnustuksia oli jaossa 20 ja niitä myöntämässä 12 teatteri-, tanssi- tai sirkusjärjestöä, joilla jokaisella on oma raatikäytäntönsä. Teossuunnittelun moninaiset keinot nostaa esiin Säde-palkintojen rypäs, jossa ääni-, valo, video- sekä lavastus- ja pukusuunnittelun taitajat saavat tunnustusta.

Lavastaja Markku Hernetkoski palkittiin Säde-palkinnolla ekoskenografisesta ajattelustaan Kajaanin kaupunginteatterin teoksessa Hylje.

Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP/Finlands Scenografförbund myöntää lavastussuunnittelun Säde 2020 -palkinnon Markku Hernetkoskelle teoksen “Hylje” lavastussuunnittelusta Kajaanin kaupunginteatteriin.

Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Lavastaja Markku Hernetkoski on luonut Hylje-esitykseen lumoavan mielenmaiseman. Hylje-esitys sisältää hypnoottisen kaunista kuvaa, unenomaista väriharmoniaa, jossa viileän pelkistetty modernismi yhdistyy runollisiin tuokiokuviin. Hernetkosken ekoskenografinen ajattelu kommunikoi luontevasti esityksen dystooppisten teemojen kanssa.

Hernetkosken yksinkertaisista elementeistä luoma visuaalinen maailma muuntuu luontevasti esitystä tukeviksi, moni-ilmeisiksi ja yllättäviksikin näyttämökuviksi.

Hernetkoski käyttää luovasti ja tarkkaan ajatellen kierrätysmateriaaleja. Ekologisesti kestävä suunnitteluajattelu on yhtä esityksen teemojen kanssa. Esityksen taiteellisten suunnittelijoiden, lavastussuunnittelija Hernetkosken, pukusuunnittelija Riitta Raunion, valosuunnittelija Jukka Laukkasen ja äänisuunnittelija Juho Lukinmaan saumaton yhteistyö tuottaa katsojille vaikuttavia, kokonaisvaltaisia elämyksiä.”

Sädepalkinto on vuosittain jaettava esittävien taiteiden palkinto. Lavastus- ja pukusuunnittelijat (LP)/Finlands Scenografförbund jakoi ensimmäiset lavastussuunnittelun ja pukusuunnittelun Säde-palkinnot vuonna 2020.

Lavastussuunnittelun ja pukusuunnittelun Säde-palkinnot jaetaan LP:n jäsenten ehdotusten perusteella edellisen vuoden vaikuttavimmista taiteellisista suunnittelutöistä lavastus- ja pukusuunnittelun aloilla. Palkittavat suunnittelijat saavat kunniakirjan ja kiertopalkinnon.

Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat (SVÄV) sekä Lavastus- ja pukusuunnittelijat (LP) jakavat Säde-palkinnot yhdessä. Järjestöissä koetaan tärkeäksi, että yhteistyötä teatterialan suunnittelijoiden kesken vahvistetaan entisestään.

Neljännesvuosisata Kajaanin kaupunginteatterissa

Hernetkoski saapui Kajaaniin 25 vuotta sitten. Teatterinjohtaja Aila Lavaste soitti silloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa lavastustaiteen laitoksella opiskelevalle Hernetkoskelle ja kutsui hänet Kajaanin kaupunginteatteriin lavastajaksi. Kokkolan kaupunginteatterissakin Hernetkoski työskenteli välillä muutaman vuoden ajan, mutta Kajaanin vetovoima toi hänet takaisin Kajaaniin.

”Löytäjä saa pitää”, toteaa Hernetkoski ja kertoo että erityisesti luonto ja pienet luonnon tapahtumat inspiroivat häntä työssään. Hänen lavastuksissaan esiintyykin usein kasveja ja eläimiä monissa muodoissaan, toisinaan ajatuksina joka saavat ilmiasunsa suurina maalauksina, toisinaan pieninä yksityiskohtina esimerkiksi kankaalle kirjailtuina.

Hylje-näytelmä

Marie Kajavan kirjoittama Hylje -näytelmän ohjasi Riikka Oksanen. Näytelmä sai kantaesityksensä 7.11.2020 Kajaanin kaupunginteatterissa.

Hylje-näytelmän keskiössä on merenrannalla asuva ydinperhe. Se on päättänyt sulkea ovensa ja silmänsä todellisuudelta, kun sotia ja muita kriisejä pakenevat ihmiset hakevat turvaa Euroopasta. Perheen huolella rakennettu idyllinen rauha, turvan tunne ja käsitys yhteisestä moraalista järkkyy, kun kotirantaan ajautuu ihminen. Tuo tapahtuma seuraa perhettä vuosikymmeniä.

Näytelmä rakentuu kolmesta näytöksestä, joista jokaisen välissä on kulunut kymmenen vuotta. Hylje-esitys toimii sadun logiikalla. Tapahtumat ylittävät reaalimaailman lainalaisuudet, ja henkilöt näyttäytyvät hetkittäin koomisessa valossa, kun he pyrkivät säilyttämään kontrollin hallitsemattomien asioiden edessä. Kaikki palautuu tapahtumiin merenrannalla eli perheen kollektiiviseen traumaan, jonka ympärille näytelmä kutoutuu.

Hylje on näytelmä pelosta, joka asettuu arvojen edelle; se on eräänlainen dystopia tulevaisuudesta, johon ihmisellä ei ole varaa. Mitä yksittäiselle ihmiselle, perheelle ja laajemmin yhteiskunnalle tarkoittaa se, että pelko asettuu arvojen edelle? Lohduttaako sokeri, kun pelottaa?

Käsikirjoitus Marie Kajava
Ohjaus Riikka Oksanen
Lavastus Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu Riitta Raunio
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa

Näyttämöllä nähtiin Salla Loper, Helka-Maria Kinnunen, Mika Silvennoinen ja Sampsa Timoskainen.

Esityskuvat ja traileri >> 

Aihealueet