Hyppää sisältöön
Heidi Kangaskokko
Nivalan kaupungin kulttuurituottaja Heidi Kangaskokko

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri myönsi tunnustuksen Nivalan kaupungin kulttuurituottaja Heidi Kangaskokolle

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri aloitti vuonna 2008 käytännön myöntää vuosittaisissa alueteatterineuvottelukunnan edustajien tapaamisissa tunnustuksen henkilölle, joka on toiminut aktiivisesti alueteatterin hyväksi sekä edesauttanut tasavertaisuuden, saavutettavuuden ja yhteistyön toteutumista omalla alueellaan.

Teatteri myönsi tänä vuonna tunnustuksen alueteatterineuvottelukunnan jäsenelle, Nivalan kaupungin kulttuurituottaja Heidi Kangaskokolle.

Tunnustus julkistettiin lauantaina 13.2.2021 pidetyn alueteatterineuvottelukunnan kokouksen yhteydessä.

Kajaanin kaupunginteatterin alueellinen neuvottelukunta perustettiin vuonna 1973. Lisävahvistuksen olemassaololleen se sai vuonna 1978, jolloin Kajaanin kaupunginteatterista tuli virallisesti Oulun läänin alueteatteri. Vuoden 2013 alusta neuvottelukunta on toiminut uudella alueteatterineuvottelukunta -nimellään, ja samaisen vuoden alusta sen toimintaan liittyvä teatterin johtokunnan hyväksymä ohjesääntö astui voimaan.

Tällä hetkellä lähes jokaisesta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnasta ja kaupungista on edustaja alueteatterineuvottelukunnassa. Lisäksi edustajia on joistakin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajakunnista. Kukin kunta/kaupunki on itse valinnut edustajansa. Useimmiten edustaja on kulttuuritoimen johtaja tai kulttuurisihteeri. Henkilö voi olla myös luottamushenkilö. Lisäksi alueteatterineuvottelukunnassa on teatterin kutsumia edustajia.

Alueteatterineuvottelukunnan edustajat toimivat linkkinä kaupunginteatterin ja oman alueensa välillä. Heidän tehtävänään on taata teatteripalvelujen alueellinen saavutettavuus ja eri kohderyhmille suunnatun tarjonnan tasavertainen toteutuminen. Alueteatterineuvottelukunnan jäsenet välittävät tietoa teatterista, sen esityksistä ja kiertuetoiminnasta alueensa asukkaille sekä vastaavasti tuovat teatterille viestiä alueensa toiveista ja tarpeista.