Hyppää sisältöön
"Jäniksen ja Kilpikonnan juoksukilpailun lähtölaskenta on alkanut. Kilpikonnana Teija Töyry, Jäniksenä Antti Hovilainen"
Kuvassa Teija Töyry - Kilpikonna ja Antti Hovilainen - Jänis

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri myönsi tunnustuksen aktiivisuudesta kulttuurin hyväksi poikkeuksellisesti koko alueteatterineuvottelukunnalle

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri aloitti vuonna 2008 käytännön myöntää vuosittaisissa alueteatterineuvottelukunnan edustajien tapaamisissa tunnustuksen henkilölle, joka on toiminut aktiivisesti alueteatterin hyväksi sekä edesauttanut tasavertaisuuden, saavutettavuuden ja yhteistyön toteutumista omalla alueellaan.

Teatteri myönsi tänä vuonna tunnustuksen poikkeuksellisesti kaikille alueteatterineuvottelukunnan edustajille. Tunnustus julkistettiin lauantaina 22.4.2022 pidetyn alueteatterineuvottelukunnan kokouksen yhteydessä. Tämän vuoden tunnustuspalkinnon myöntöperusteluissa teatteri toteaa:

”Korona-aika on koetellut kohtuuttomasti myös kuntien kulttuuripalveluita ja niistä vastaavia henkilöitä. Viime vuodet ovat olleet yhtä epävarmuutta, muutosta, turhia suunnitelmia, peruuntumisia, pettymyksiä ja aina yhä uusia yrityksiä. Tänä vuonna me Kajaanin kaupunginteatterin väki haluamme myöntää tämän vuoden tunnustuspalkinnon kollektiivisesti kaikille alueteatterineuvottelukunnan edustajille! Kiitokseksi kärsivällisyydestä, joustavuudesta ja sisukkuudesta sekä eritoten toivon ja uskon ylläpitämisestä! Erityisesti näinä aikoina kunnissa on tärkeää saada kokea kauan kaivattua ja totisesti ihmisten kipeästi tarvitsemaa kulttuuritarjontaa!

Alueteatterin kiertuetoiminta on merkittävä osa Kajaanin kaupunginteatterin identiteettiä ja yksi teatterin tärkeimmistä kivijaloista. Alueteatteri ei olisi olemassa ilman alueen kuntien kulttuurivastaavia. Haluamme sydämellisesti kiittää jokaista alueteatterineuvottelukunnan edustajaa siitä äärimmäisen arvokkaasta työstä, jota he tekevät!”

Kajaanin kaupunginteatterin alueellinen neuvottelukunta perustettiin vuonna 1973. Lisävahvistuksen olemassaololleen se sai vuonna 1978, jolloin Kajaanin kaupunginteatterista tuli virallisesti Oulun läänin alueteatteri. Vuoden 2013 alusta neuvottelukunta on toiminut uudella alueteatterineuvottelukunta -nimellään, ja samaisen vuoden alusta sen toimintaan liittyvä teatterin johtokunnan hyväksymä ohjesääntö astui voimaan.

Tällä hetkellä lähes jokaisesta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnasta ja kaupungista on edustaja alueteatterineuvottelukunnassa. Lisäksi edustajia on joistakin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajakunnista. Kukin kunta/kaupunki on itse valinnut edustajansa. Useimmiten edustaja on kulttuuritoimen johtaja tai kulttuurisihteeri. Henkilö voi olla myös luottamushenkilö. Lisäksi alueteatterineuvottelukunnassa on teatterin kutsumia edustajia.

Alueteatterineuvottelukunnan edustajat toimivat linkkinä kaupunginteatterin ja oman alueensa välillä. Heidän tehtävänään on taata teatteripalvelujen alueellinen saavutettavuus ja eri kohderyhmille suunnatun tarjonnan tasavertainen toteutuminen. Alueteatterineuvottelukunnan jäsenet välittävät tietoa teatterista, sen esityksistä ja kiertuetoiminnasta alueensa asukkaille sekä vastaavasti tuovat teatterille viestiä alueensa toiveista ja tarpeista.

Lisätietoja

Aihealueet