Hyppää sisältöön

Anni Mikkelsson on aloittanut Kajaanin kaupunginteatterin johtajana

Teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija Anni Mikkelsson on aloittanut työnsä Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatterin johtajana 1.11.2022 alkaen. Mikkelssonin työsopimus käsittää viisi vuotta sekä kaksi optiovuotta.

 

”Kaudellani Kajaanin kaupunginteatteri tulee jatkamaan taiteellisesti kunnianhimoisten teatteriesitysten linjaa. Esitysten, jotka ovat merkityksellisiä sekä tekijöilleen että katsojilleen. Kajaanin kaupunginteatteri on ainutlaatuinen kaupunginteatteri, jossa on vahva ensemble ja sitoutunut henkilökunta, jonka taiteellista työtä haluan lietsoa ja työhyvinvointia tukea. Haluan myös olla mukana vahvistamassa Kajaania kulttuurikaupunkina. Teatterini on alueessa ja sen ihmisissä kiinni.” Mikkelssonin ensimmäinen ohjaus teatterinjohtajana on 16.9.2023 ensi-iltansa saava Minna Canthin näytelmäklassikko Anna Liisa, joka toteutetaan yhdessä kajaanilaisen nykytanssin tuotantokeskus Routa Companyn kanssa Uudet klassikot -rahoituksella. Näyttämöllä nähdään Kajaanin kaupunginteatterin ensemblen lisäksi Routa Companyn tanssitaitelija Maija Viipuri, joka vastaa myös teoksen liikekielestä. Esityksen lavastaa puureliefeistään tunnettu kuvataiteilija Veera Kopsala yhdessä Kajaanin kaupunginteatterin oman lavastajan, Säde-palkitun Markku Hernetkosken, kanssa.

 

”Minna Canthin Anna Liisa on minulle tärkeimpiä näytelmiä, joka on muokannut suhdettani koko teatteritaiteeseen. Esitys käsittelee kehollista itsemääräämisoikeutta ja syyllisyydestä vapautumista, ja se ammentaa kainuulaisesta maisemasta. Olen erittäin iloinen, että saan esitykseen vierailijoiksi nuoren sukupolven kiinnostavia tekijöitä yli taiderajojen.”, Mikkelsson sanoo 

 

Mikkelsson (s.1987) on koulutukseltaan filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Ennen valintaansa teatterinjohtajaksi Mikkelsson työskenteli Kajaanin kaupunginteatterin ohjaajana. Hän on myös toiminut Meriteatterin ja Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisena johtajana, sekä Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana. Mikkelssonin tuorein ohjaus on Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin kanssa yhteistyössä toteutettu Voi leipä! – balladi leivän syrjästä. Iltamahenkinen esitys on nähtävissä Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämöllä sekä alueteatterin kiertueella ympäri Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata toukokuuhun 2023 asti.

 

Mikkelsson suunnittelee yhdessä teatterin henkilökunnan kanssa parasta aikaa syksyn 2023 ja kevään 2024 ohjelmistoa, joka julkaistaan kokonaisuudessaan maaliskuussa.